1.8.2016

Terveiset uudesta kodista Ypäjältä

Jeee, muutto nyt takana ja poni on erittäin tyytyväinen uudessa kodissa! Kamaa oli enemmän kun laki sallii ponilla ja ihmisellä :D Oli varmaan näky kun Jonnan kanssa tallilta lähdettiin pois, kun iso urheilukassi ja kaksi nahkalaukkua :DD. Jonna kävi vähän hölkkäilemässä Inalla uudella tallilla, joista otin muutaman kuvan.


 



Jonnan oli aivan pakko raahata omat Freejumpit mukaan. Näyttää omaan silmään vähän hassulta sen takii kun isot jalustimet.


Väsynyt poni treenin jälkeen.

Ainiin mun uusi kypärä tuli josta löytyy kuva heppaig: @asbriiapriva , muistakaa seurata!


30.7.2016

Puhelinkuvia ja jännitystä

Huhuh, tätä postausta tulee niin harvakseen tällä hetkellä kun ei ole paljoa kerrottavaa. Ina on nyt vain viettänyt ansaittua laidunlomaa kaksi viikkoa, jonka vuoksi en ole nyt käynyt tallilla muutakun harjailemassa ponin ja tarkistamassa ettei ole jaloissa tai muualla mitään haavoja.

Vas. Inan siskopuoli Venni ja oik. Ina. Moni sanonut että kuva näyttää ihan siltä että ponien välissä olisi peili :'D




Ei ole enään kauaa muuttoon Opistollekkaan kääk. Jänskättää tosi paljon muuttaa, sillä kun on tottunut siihen että aina on ruokaa ja joku komentamassa, että miten tulen pärjäämään. Tosin olen jo pakannut melkein kaiken valmiiksi, sillä maanantaina Ina muuttaa jo Ypäjälle ja minä viikoksi Jonnan riesaksi. Nyt parin päivän sisällä ollaan osteltu kaikkea tarpeellista mm. haavaspay, jodopax ja valjasrasva, mitkä meiltä puuttuu. Saatiin samalla myös karsinan oveen semmoinen "nimikyltti", joka tulee kyllä tarpeeseen. Hassua nimetä kaikki, kun on tottunut on tottunut omassa tallissa pitämään kaiken siellä sun täällä eikä tarvinut nimetä mitään ja nyt kun muutetaan vieraaseen talliin niin kaikki on nimetty ruokaämpäreistä tiskiharjoihin. 


Seuraavaa postausta tulee varmaan maanantaina, saas nähdä jos vaikka innostuisin kuvaamaan puhelimella videopostausta.


23.7.2016

Kuulumisia

Heips! Viime postauksesta on jo aikaa melkein yli kaksi viikkoa. Syy siihen on etten saanut tietokonetta ajallaan, kun oli varastolta loppu. Sain koneen nyt tänään ja elämä helpottuu. Tässä on nyt tapahtunut vähän kaikenlaista.

Meillä ei ole ponit enään omassa pihassa, sillä Mau lähti eilen ylläpitoon ja Ina väliaikaisesti kahdeksi viikoksi laitumelle tähän 5km päähän meiltä kotoota. Muutetaan elokuun ekalla viikolla Ina Ypäjälle ja silloin menen reiluksi viikoksi Jonnalle itse, kun muutto opistolle on vasta 14.8.. huhuh 22 päivää jäljellä.

Essi on nyt ratsastellut Inalla jonkin verran, ja yritetty saada kesämahaa pois, joka tietysti tulee takaisin laitumella. I on ollut myös kiima erittäin äkyvä ratsastaessa, jonka huomaa kuvista. Essikin oli tosi hämmentynyt että Ina on ruvennut näyttämään kiimaa ratsastaessa. Näin kolmen aikaan yöllä aivot ei oikein toimi, joten erittäin kuvapainoitteinen postaus tällä kertaa.





















Onni on omistaa maailman paras itse saatana <3

4.7.2016

Long time no see

Huhuh... Yli puolen vuoden tauon jälkeen taas täällä. Asiat on muuttunut erittäin paljon puolen vuoden aikana, joten valaistaampa hieman kun kerrankin sain avattua tietokoneen ja päätin palata bloggauksen pariin.

Ensimmäinen asia on se että Kamuhan ei ole enään omistuksessani, kuten ei myöskään Uno. Kamu ja Uno myytiin samaan kotiin Lappeenrannan seudulle. Ne pääsi niiin ihanaan kotiin että parempaa ei voinut niille toivoa. 
Toinen asia Maukkakaan ei ole enään ensi kuun jälkeen meillä, vaan lähtee samaan paikkaan mihin Kamu ja Uno myytiin, niin ylläpitoon ollen samaan aikaan myynnissä siellä, joka helpottaa aika paljon meidän elämää johon palaan seuraavaksi.

Mitä meille kuuluu? Luit oikein meille, siis minulle ja Inalle. Tosiaan meille jää yksi ja ainoa poni, eikä kyllä omaan talliin..
Me muutetaan Inan kanssa elokuussa Ypäjälle, sillä pääsin Ypäjän Hevosopistolle opiskelemaan. Jänskättää ihan hurjan paljon jo nyt vaikka tiedän että ponille on järjestetty jo kaikki valmiiksi Ypäjällä. Inski pääsee kivaan pikkutalliin aivan Hevosopiston viereen, joten mun on helppo käydä liikuttamassa sitä! 41 päivää muuttoon... apua. 

tb kuva inskistä parin vuoden takaa :-)


Mitä mun heppaelämään muuten kuuluu? No ihan hyvää. Mulla on tässä ollut nyt kohta kolme kuukautta ratsastettavana sellainen kiva 11-vuotias huzulponitamma Choco ja välillä mennyt myös 8-vuotiaalla eestinhevostamma Vilmalla. Oltiin juuri viime kuussa Chocon kanssa hyppäämässä 40cm ja otettiin nollarata nopeimmalla ajalla, kun arvosteluna oli A.1.0. Chocon kanssa ollaan treenailtu aika monipuolisesti kentällä ja jopa hieman rajoitetusti, kun todettiin että pään viskelyn syynä oli erittäin pahasti jumissa oleva niska, joka on tullut sille jo ratsastuskouluajoilta eikä siellä ole hoidettu niskaa kuntoon... Sitä on nyt hoidettu hieronnalla ja tämän kuun lopussa tulossa myös kiropraktikko. Toivottavasti poni saadaan niskasta kuntoon niin helpottuisi poninkin elämä ja ratsastettavuus parantuisi hurjasti! Chocosta en viitsi julkaista kuvaa, kun en tiedä mitä omistaja siihen sanoisi.

Ulkoasu, nimi ja osoite tulee piakkoin muuttumaan, jahka pääsen ostamaan uuden tietokoneen sillä tämä vanha kone käy niin hitaalla että kieltämättä viisi minuuttia sai kirjoittaa..

Onko teillä uutta nimiehdotusta blogille? Päätähtenä siis 16-vuotias ylikorkea tamma isolla T. Itse saatanan oikea nimi on Imalia eli Ina, Inski mitä näitä nyt on, rakkaalla lapsella on monta nimeä.. :D